Uskonnosta vielä.

Pyhäinpäivän kirkko herätti ajatuksia, joten palaan vielä muutamalla sanalla uskonto-asiaan.

Kerrottakoon aluksi, että olen hyvin ymmärtäväinen ja pyrin aina näkemään asioista eri puolet. Uskon hyvin vahvasti ihmiseen itseensä, ja omaan päätäntävaltaan. En pidä siitä, että koulussa opetetaan uskontoa, enkä siitä että usein Suomessa vauvat automaattisesti kastetaan ja liitetään kirkkoon. Kirkko ja koulu pitäisi erottaa kokonaan, ja uskonnon sijasta kaikille opettaa elämänkatsomustietoa ja yleissivistävänä aineena sen yhteydessä uskontoa. Tosin en ymmärrä sitäkään että Suvivirttä ei saisi laulaa kevätjuhlassa. Se on mielestäni nipotuksen nipotusta.

Ihmettelen, kuinka meillä pidetään automaationa sitä että kirkkoon ilman muuta kuulutaan ja kaikki käyvät rippikoulun. Näin minäkin olen tehnyt: kuulunut kirkkoon, ollut koulussa uskonnontunneilla, käynyt rippikoulun, mennyt jopa naimisiin kirkossa. Samalla usein niitä, jotka eivät kuulu kirkkoon tavallaan vähätellään. Vaatii edelleen tietynlaista rohkeutta olla kuulumatta kirkkoon.

Itse mietin monesti sitä miksi ihminen tarvitsee Jumalaa? Miksi siihen halutaan uskoa? Kuinka pystyy uskomaan? Pyhäinpäivän kirkossa mietin muutaman kerran että melkoista aivopesua. Henkilökohtaisesti pyrin elämään ja olemaan niin että pystyn seisomaan kaiken sanomani ja tekemäni takana. Vain ja ainoastaan minä olen vastuussa tekemisistäni, ei kukaan muu. Kaikkein vähiten joku kirjallisuudesta tuttu hahmo.

En pysty olemaan osallisena kirkon kaltaisessa instituutiossa, joka perustuu johonkin mihin en usko. En tarvitse pelastajaa. Kuoltuani minua ei tarvitse haudata kirkkomaahan, en kaipaa anteeksiantoa, en siunaamista, en mitään mitä seurakunta pystyisi tarjoamaan. Hautapaikkakaan ei ole ikuinen, vaan aikanaan joku muu haudataan samalle paikalle. Haluan että minut tuhkataan, ja tuhkani saa ripotella vaikka veteen. Muistolaatta hautausmaalla on riittävä jos sellaisen välttämättä haluaa, minä en sitä tarvitse enkä kaipaa.

Aki Kaurismäki on mielestäni sanonut hienosti: "Elämän tarkoitus on hankkia luontoa ja ihmistä kunnoittava henkilökohtainen moraali ja sen jälkeen noudattaa sitä." Näin pyrin tekemään.

Pyhäinpäivä ja uskonnosta.

Pyhäinpäivä koittaa. Illalla menemme kirkkoon, jossa luetaan poisnukkuneiden nimien joukossa myös äidin nimi. Äiti oli eläkkeelle jäätyään aktiivinen kirkon toiminnassa ja hän oli kovin pidetty.

Itse en kuulu kirkkoon, en ole kuulunut enää moneen vuoteen. Mietin pitkään eroamista kirkosta, ja lopulta tulin siihen johtopäätökseen, että en halua kuulua yhteisöön johon en usko. Minulle raamattu edustaa satukirjaa johon on valittu todennäköisesti sen aikaisten korkea-arvoisten miesten toimesta lukemattomista tarinoista parhaat ja sopivimmat jotka saadaan yhdistettyä jonkinlaiseksi jossain määrin uskottavaksi tarinasarjaksi. En pysty uskomaan Jumalaan, ja minulle tuottaa hiukan ongelmia ymmärtää miksi kukaan haluaa uskoa johonkin mitä ei ole olemassa. Tässä maailmassa on tehty ja tehdään jatkuvasti uskomattomia tekoja uskonnon varjolla ja uskonnon oikeutettuna. Kuka haluaa ja pystyy uskomaan Jumalaan ja raamattuun joka oikeuttaa lasten hyväksikäytöt, raiskaukset, sodat, ja ylipäätään toisten ihmisten vahingoittamisen? Naivisti sanottuna uskon mieluummin Joulupukkiin joka haluaa tuottaa iloa ihmisille. Minun silmissäni Jumala ja Joulupukki ovat täsmälleen yhtä totta.

Huvin vuoksi.

Kirjoittaminen ajoittuu näköjään yöhön. :) No, se onkin minulle aina ollut se aika jolloin saan rauhassa tehdä ja tehtyä.

Mainitsin aikaisemmin suuren huvini, kiinteistöjen myynti-ilmoitusten selaamisen. Teen sitä säännöllisen epäsäännöllisesti. Minusta on hauska tehdä jonkinlaisia rajauksia hakuihin esim. hinnan ja/tai huonemäärän mukaan, ja katsoa mitä löytyy. Olen löytänyt näin muutamia äärimmäisen mielenkiintoisia kohteita. Jokin kohde on mielenkiintoinen sisustukseltaan, toinen pohjaratkaisultaan, kolmas sijainniltaan. Sisustuksen suhteen löytää joskus kivoja ideoita, ja mielenkiintoisia ratkaisuja. Suuri joukko on myös niitä, joissa tekisi ihan oikeasti mieli mennä käymään ja oikeasti katsomaan. Tätä en kyllä ole koskaan tehnyt.

Toisinaan ihmettelen kiinteistönvälittäjiä ja heidän työmoraaliaan. Uskoisin olevan sekä myyjän, ostajan että välittäjän etu, että myytävä asunto olisi edes jossain määrin edustavassa kunnossa. Joskus näkee sellaisia asuntoja (usein selkeästi vanhojen ihmisten) että on pakko ihmetellä saako niitä koskaan myydyiksi. Kiinteistövälittäjänä en laittaisi koskaan asuntoa sellaisessa kunnossa markkinoille, tai julkaisisi ainuttakaan kuvaa asunnosta joka hukkuu tavarapaljouteen ja jossa on näkyvissä vain kapeat käytävät joita pitkin kulkea. Puistattavaa. Tosin ei kaikkien asuntojen tarvitse näyttää Teuvo Lomanin stailaamilta ja kiinteistökuningatar Kaisan myymiltä, mutta jotain ammattiylpeyttä voisi jokaisella välittäjällä olla.

Kaikkein mielenkiintoisimpia tapauksia on ehdottomasti lähes autiotiloihin verrattavat kohteet. Ne, jotka ovat aikaa nähneet, ja ovat ikään kuin tyhjiä tauluja villiintyneine pihoineen. Näissä on tietyt raamit olemassa, mutta itse saisi kuitenkin päättää mitä tehdä ja miten tehdä. Olisi ihan supermielenkiintoista päästä näihin kohteisiin ja niiden pihoille, ties mitä sieltä löytyisi!

Törmäsinpä tässä jokin aika sitten myös nuoruuden kodin myynti-ilmoitukseen. Olipa hauska katsoa kuvista taloa jonka rakentamisen muistan niin hyvin, ja josta itse muutin kerrostaloon, ensimmäiseen omaan vuokra-asuntooni. Niistä ajoista talo oli kokenut monta muutosta uusien omistajien toimesta. Tiedän vanhempieni käyneen talossa sen jälkeen kun sen myivät, mutta eivät hekään moneen moneen vuoteen. Minä en taloon ole astunut sen jälkeen kun se myytiin. Muistan myös yhden kohteen jota kävimme vanhempieni kanssa katsomassa ennen kuin päätyivät uuden kodin rakentamiseen. Pohjaratkaisultaan ko. talo oli sangen mielenkiintoinen ja hyvin epätavallinen. Pihassa oli iso lampi jossa olisi voinut uida, mutta rakennus itsessään oli turhan eksoottinen vanhemmilleni. Vähän aikaa sitten törmäsin myös tämän kohteen myynti-ilmoitukseen, ja olipa se muuttunut värityksiltään edullisempaan suuntaan, sekä sisä- että ulkopuolelta! Uudet omistajat olivat tehneet sinne kyllä valtavan työn, mutta se on kannattanut!

Kiire. Ja tv.

Edellisestä kirjoituksesta on taas turhankin pitkä aika. En vaan ole ehtinyt ja jaksanut. Viikko on mennyt veljen lapsia hoitaessa, ja kotiin palattua on tietysti pitänyt kotihommatkin saada hoidettua.

On se myönnettävä että kun on omaan rauhaan ja mukavaan hiljaisuuteen tottunut, niin pitkäaikainen meteli on vaan väsyttävää. Lapsista kun kuuluu elämisen äänet väkisinkin, ja näiden kavereiden iät on 2,5 ja 3,5, niin sitä ääntä riittää. Lapsia meillä mieheni kanssa ei ole, ja tuskin biologisia tuleekaan. Joskus ajan kanssa voisi siitäkin asiasta jonkun sanasen sanoa...

Pitkästä pitkästä aikaa olen oikeasti ehtinyt seuraamaan muutamaa sarjaa tv:stä. Pidän valtavasti monesta brittisarjasta. YLEllä on alkanut arkipäivisin uusi sarja Murha paratiisissa, ja pidän siitä.  Tosin tuossa samalla ohjelmapaikalla on tullut monta monta hyvää sarjaa, kuten Murdochin murhamysteerit ja Neiti Fischerin etsivätoimisto. Muita suosikkeja YLEn puolella on hulvattoman hauska musta komedia Hunderby, ja Downton Abbey josta alkoi viimeinen tuotankokausi. Lisäksi on pakko mainita ikisuosikki Midsomerin murhat ja perjantai-iltojen Hercule Poirot -elokuvat (joista useimmat olen nähnyt monta kertaa ja löytyy jopa DVD:ltä). Brittisarjoissa pidän tarinankerronnasta, ja ennen kaikkea siitä, että niissä ei mässätä verellä ja suolenpätkillä. En jaksa enää katsoa älytöntä hakkaamista ja väkivaltaa, vaan mieluummin seuraan tarinaa. Ja tähän brittisarjat ovat omiaan.

Maikkarin puolella taas on brittisarja Broadchurch, ja uutena amerikkalainen Bosch. Bosch perustuu Michael Connellyn romaaneihin, ja Connelly on yksi lempikirjailijoistani. Ennakko-odotus ei ollut valtavan positiivinen, mutta yllätyksekseni Boschin näyttelijä tekee hahmosta uskottavan, ja ainakin tähän mennessä nähtyjen kolmen jakson perusteella voi sanoa että tv-sarja on riittävän uskollinen kirjalle. En siis todellakaan voinut käsittää kuinka Hannibal-elokuva voitiin lopettaa täysin alkuperäisestä kirjasta poikkeavalla tavalla, tosin koko elokuvaa oli kirjaan verrattuna muutettu paljon. Pöyristyttävää! ;)

Neljä ja nolla.

Maagiset neljä ja nolla, se tuli täytettyä viikolla. Mielestäni en ole kriiseillyt aikaisemmin, eikä nyt äkillisestikään tullut mitään kriisiä. Tänä lauantai-iltana käytiin ystäväpariskunnan kanssa keilaamassa ja syömässä, aivan täydellinen tapa juhlia!

Viikko oli hurjan kiireinen. Lastenhoitokeikkaa, synttäreitä, kotisivujen päivitystä (joka tuntuu olevan sellainen projekti joka käsittämättömästi laajenee, nytkin muutin koko sivujen ulkoasun ja korjauksia sinne ja tänne ja tuonne)...Tänään nukuin pitkästä aikaan todella myöhään, mutta syykin taitaa olla selvä. Kovin tuntui aamulla tukkoiselta olo, ja kurkku on nyt kovin karhea. Toivottavasti ei tule mitään kovempaa tautia. Särkylääkettä, lämmintä juomaa ja sarvikuono käyttöön, jospa tämä tästä.

Huomenna, jos olo vaan pysyy kohtalaisena, pitäisi vielä laitella piha talvikuntoon. Ensi viikoksi kun on lupailtu sateita, tosin nuo sääennusteet on tässä viime aikoina olleet jotain ihan muuta kuin sitten mitä on todellisuudessa ollut. Joka tapauksessa kesäkukkien raadot, ruukut, loput pihakalusteet yms. pitäisi vielä vielä talviteloille, Ehkä jopa nurmikkokin vielä leikata. Ja kasvihuoneesta tyhjentää loputkin kasvit. Onhan noita, asioita.

Ai niin, migreenitilanne. Keskiviikkona aamulla, tällä kertaa meni onneksi parilla migreenilääkkeellä ohi. Lääkäriajan sai  kolmen viikon päähän, katsotaan sitten mitä keksitään.

Ja muistutus vielä itselleni, että muistan kertoa jakaa teille jossain vaiheessa ajatuksen jolla leikittelen, nimittäin ulkomaille muutosta. Sekä suuresta huvistani, kiinteistöjen myynti-ilmoitusten selaaminen. :)

Migreeni

Mikään ei voi olla surkeampaa kuin herätä migreeniin. Näin kävi torstaina, ja taas tänään lauantaina.

Migreeni on sangen ärsyttävä vaiva. Itselläni on harvoin niin kova päänsärky että en sitä kestä. Usein jomotus on siedettävää mutta harvinaisen sitkeää. Olen alkanut voimaan huonosti migreenissä. Kipu on niin kova että tekisi mieli oksentaa, mutta inhoan sitä vielä enemmän kuin päänsärkyä. Vuosien varrella olen kyllä joutunut oksentamaankin, mutta ne ovat harvinaisempia tapauksia. Nykyään voin pahoin migreenissä lähes joka kerta.

Noin vuosi sitten puhuin lääkärin kanssa mahdollisesti lääkkeen vaihtamisesta. Silloin totesimme että koska kuitenkin pärjään, niin mennään vielä vanhalla lääkkeellä. Nyt tilanne on sellainen, että nykyinen lääke ei enää meinaa auttaa, vaikka otan sitä maksimimäärät ja normaalit särkylääkkeet päälle. Pakko heti alkuviikosta varata lääkäriaika ja saada toinen lääke kokeiluun.

Harva ihminen joka ei itse kärsi migreenistä pystyy ymmärtämään kuinka lamauttava se on. Toisinaan (onneksi hyvin harvoin) pystyy ainoastaan hoippumaan sängyn ja vessan väliä, ottamaan lääkkeitä reilusti ja nukkumaan. Joskus se menee onnellisesti ohi lääkkeiden ottamisella. Jee! Ja joskus se jomottaa sitkeästi otsalohkon takana kolmekin päivää. Migreenikohtaus pilaa koko päivän, pahimmassa tapauksessa kolmekin, ja olo sen jälkeen on voipunut ja kestää aikansa toipua siitä. Tämä siedettävä mutta sitkeä migreeni on ehkä pahin, koska siihen ei lääkkeet auta kunnolla, Särky ei ole lamaannuttava, vaan pystyy tekemään sitä sun tätä koska oikeastaan ei välttämättä heti edes ymmärrä että se on migreeni, vaan tekee ja tekee juttuja ja jossain vaiheessa ymmärtää että kipu yltyykin ja että se on kuin onkin migreeni. Nämä migreenit haluaisin loppumaan. 

Koukussa koukkuamiseen

Syksyn ensimmäinen käsityö on valmis. Pieni pyöreä matonkuteesta virkattu matto. Ohje oli hyvin ohjeellinen, omalle käsialalleni se ei sopinut.

Ohje oli yksinkertaiselle pyöreälle matolle, mitään pitsistä unelmaa en halua, niille olen oikeastaan allerginen. Hieman haastavan virkkaamisesta teki lisäykset oikeille kerroksille. Lisäyksiä tuli hurjan helposti liikaa, ja se tarkoitti usein kerroksen tai parinkin purkamista. Puolessa välissä vaihdoin koukun bambuisesta ergonomiseen, ja myös se muutti käsialaa. Matossa on edelleen jossain kohtaa silmukka tai pari liikaa ja se liekottaa hiukan, mutta ehkä se asettuu kunhan pyöräyttää ensimmäisen kerran koneessa ja neulos tiivistyy. Jos ei asetu, niin sitten ei. Kyllä se meillä menee joka tapauksessa!

Sain myös aloitettua toisen matonkuteesta tulevan maton, tällä kertaa koukkuamistekniikalla (kuva alla). Koukkuamalla pinnasta tulee kaunis, ja se on hauskaa ja nopeaa! Matonkuteesta virkkaaminen ja ylipäätään tekeminen on sen verran nopeaa, että jopa kaltaiseni malttamaton jaksaa ja viitsii jopa virkata, kun näkee selvästi edistyneensä!

Uusia alkuja

Kokeillaanpa uutta alkua blogille. Edellinen jäi pahasti kesken ajatusten ollessa täysin jossain muualla kuin blogin kirjoittamisessa.

Syksy ja erityisesti talvi ovat lempivuodenaikojani, rakastan niitä. Ilma on ihanan raikas ja hyvä hengittää. Niin kauan kuin sää pysyy tällaisena, hyvä. Pitkiä sadekausia en kaipaa. Sade tarkoittaa kuraa, ja meillä täällä maalla sitä riittää. Ja sitä kuraa nuo karvaiset kaverit tuovat sisään määrättömästi.

Uusia alkuja tarkoittaa myös uudet harrastukset. Vihdoinkin on aikaa harrastaa. Häpeämättömästi nautin työttömänä olostani. Se tarkoittaa vihdoin aikaa tehdä kaikkea sitä mihin aikaisemmin ei ollut aikaa eikä mahdollisuutta. Sen lisäksi, että olen saanut tehtyä kotona niitä pitkään seisseitä rästihommia ja kaappien järjestelyitä, pystyn nyt hyödyntämään myös työväenopiston päiväkurssien tarjontaa mm. lasinsulatuksessa ja käsitöissä. Ja nautin, ihan oikeasti nautin.

Muutama sana myös tästä blogista. Tällä blogilla ei ole mitään tiettyä aihetta eikä kohdetta. En ole niin kova käsityöihminen että saisin blogin täytettyä sillä. Tai kokkaamisella. Tai pelkästään koirilla. Niinpä kirjoitan mistä tahansa minua riittävästi kiinnostavasta asiasta. Ihan tavallisesta elämästä, koirista ja niihin liittyvistä asioista, harrastuksistani... Katsotaan mitä tuleman pitää! Kiva jos olet mukana matkassa!

Ai niin! Menneen kesän uutuus oli kasvihuone, jonka mieheni rakensi kierrätysmateriaalista. Kuvassa tomaattisatoa, joka varmisti sen että ensi vuonna tomaatteja laitetaan paljon enemmän! Nämä olivat maultaan niin pehmeitä ja hyviä, ja mikä tärkeintä, suu ei mennyt rikki näitä syödessä!